Anniina Vikman – Marketing Manager
Millainen tausta sinulla on?
Olen aloittanut markkinoinnin työurani L’Oréalilla. Orklalla aloitin keväällä 2013 vitamiinien ja erityisvalmisteiden Brand Managerina. Olen ollut onnekas, sillä näiden seitsemän vuoden aikana olen saanut tehdä markkinointia monipuolisesti eri kategorioiden brändeille terveystuotteista suunhoitoon ja kodinpuhdistukseen, ja nyt viimeisimpänä tekstiileihin. Olen tehnyt töitä pienien vasta lanseerattavien, suurien kansainvälisten sekä ikonisten suomalaisten brändien parissa. Aina kun olen kaivannut uusia haasteita, Orklan sisällä on löytynyt kasvumahdollisuuksia kohti suurempia haasteita. Ennen siirtymistä nykyiseen tehtävääni toimin Nordic Brand Managerina.
Mikä on nykyinen roolisi?
Toimin naisten ja lasten alusvaatteiden markkinointipäällikkönä. Minulla on brändivastuu Norlyn ja Pierre Robert -brändeistä sekä toimin esimiehenä Finnwear ja Pierre Robert Kids sekä Sport -brändien Brand Managerille.
Mikä meillä työskentelyssä on mielestäsi parasta?
Työilmapiiri ja työkaverit ovat brändien lisäksi syy sille, miksi viihdyn niin hyvin Orklalla. On ollut myös ihanaa, kun saman katon alta on löytynyt monipuolisia uramahdollisuuksia. On palkitsevaa työskennellä suurten pohjoismaisten brändien parissa, joiden strategioihin, tuotekehitykseen ja esimerkiksi mediasuunnitteluun ja tuotantoihin on saanut osallistua. Työnkuva on monipuolinen ja omalla työllä pääsee aidosti vaikuttamaan.
Mikä erottaa Orklan muista yrityksistä, etenkin muista FMCG-alan yrityksistä?
Orklassa on paljon hyviä puolia, joita voisi nostaa esille. Näistä minulle tärkeimpiä on ollut se, miten Orkla panostaa työntekijöidensä hyvinvointiin ja ammatilliseen kehittymiseen erilaisten koulutusohjelmien kautta. On myös uniikkia saada työskennellä yrityksessä, jossa on näin vahvoja sekä kotimaisia että kansainvälisiä brändejä. Orklassa yhdistyy ison globaalin yrityksen edut ja pienen paikallisen yrityksen ilmapiiri sekä tuntemus asiakkaista ja kuluttajista.
Mikä on suosikkituotteesi ja miksi?
Orklalla on niin paljon ihania tuotteita ja brändejä! Voisin lähes elää ainoastaan oman firman tuotteilla. Vastuullisuus on lähellä omaa sydäntäni, ja siksi on ihanaa huomata, miten Orklalla keskitytään vastuullisuuteen. Yksi eniten käyttämäni tuote ja vaatekaappini kulmakivi on Pierre Robertin saumattomat treenitrikoot. Ne ovat niin mukavat ja monikäyttöiset ja vielä vastuullisesti valmistettu. Käytän niitä oloasuna, urheillessa, perheen kanssa ulkoillessa ja kehtaa niillä lähteä kaupungillekin.