Arto-Liimatainen-aspect-ratio-16-9

Arto Liimatainen – Technical Manager

Millainen tausta sinulla on?

Teknillisen koulun jälkeen olin töissä pari vuotta Rauhalahden voimalaitoksella, josta siirryin Suolahden vaneritehtaalle rakentamaan uutta havuvaneritehdasta. Aloitin Pandan ulkoistetussa kunnossapidossa sähköosaston työnjohtajana 1.2.1998, ja silloiseen työnkuvaani kuului kunnossapidon lisäksi myös projektien veto niin Pandalla kuin myös muilla asiakkailla. Orkla palkkasi minut automaatioasiantuntijaksi 2009, josta aika pian siirryin tekniseksi päälliköksi.

Mikä on nykyinen roolisi?

Tällä hetkellä toimin Pandan tehtaan teknisenä päällikkönä. Vastaan tehtaan teknisistä toiminnoista, muun muassa investoinneista, kunnossapidosta, kiinteistönhoidosta, energian hankinnasta ja monesta muusta isommasta tai pienemmästä asiasta. Iso osa työtäni on kehittää tehdasta yhdessä tuotannon, markkinoinnin ja myynnin kanssa ja näin varmistaa meidän kilpailukyvykkyytemme myös tulevaisuudessa.

Mikä meillä työskentelyssä on mielestäsi parasta?

Mahtavien työkavereiden lisäksi, onhan se aivan mahtavaa työskennellä maan makeimmassa työpaikassa Pandalla!

Mikä tekee Orklasta ainutlaatuisen yrityksen?

Niin kuin varmasti jokaisella työpaikalla on meilläkin joskus vaikeuksia, mutta kaikkien vaikeuksien keskellä minulle antaa lisää motivaatiota ja energiaa ihmisten sitoutuminen, auttamishalu ja yhteistyö vaikeuksien voittamiseksi. Orklalla on lisäksi aidosti hyvät mahdollisuudet kehittää itseään ja omaa työpaikkaa paremmaksi.

Mikä on suosikkituotteesi ja miksi?

Tämä on paha, kaikista hyvistä tuotteista on vaikea valita. Pidän paljon Pandan perinteisistä konvehdeista ja lakusta, mutta myös Choco & Lakrits -tuotteet ovat nykyään listan kärkipäässä ja tässä kohtaa vaaka kallistuu Choco & Lakritsin hyväksi.